Veikon Turva -tuotevakuutus

 

Kuljetamme mukanamme kaiken aikaa paljon erilaista elektroniikkaa. Kodeissamme on kodintekniikkaa laidasta laitaan. Elämä on kumminkin elämää ja vahinkoja sattuu. Siksi uutta laitetta hankkiessasi kannattaa harkita sen turvaamista.

 

Tarjoamme yhdessä Trygin, pohjoismaiden suurimman vakuutusyhtiön, kanssa helpon vaihtoehdon. Se turvaa yllättävissä vahinko- ja toimintahäiriötilanteissa – myös takuun jo mentyä umpeen tai tilanteissa, joita kotivakuutus ei kata.

 

Veikon Turva kaiken varalta

Voit valita neljästä vaihtoehdosta itsellesi sopivimman

 

Veikon Tuoteturva

Parhaimman ja kattavimman turvan saat valitsemalla Veikon Tuoteturvan. Se kattaa ostohetkestä lähtien yllättävät äkilliset vauriot. Tällaisia ovat esimerkiksi puhelimen putoaminen tai kastuminen, lasten leikeissä pallon särkemä televisio tai jääkaapin lasihyllyn särkyminen.

 

Turvan ollessa valmistajan takuuta pidempi Veikon Tuoteturva jatkaa automaattisesti takuuta. Normaalin takuun jälkeiset laitteen sisäiset toimintahäiriöt kuuluvat siis myös turvan piiriin.

 

Joskus jokin ulkoinen tekijä aiheuttaa vian. Veikon Tuoteturva auttaa myös näissä esimerkiksi ylijännitepiikin aiheuttamissa vahinkotilanteissa.

 

Toisinaan esimerkiksi isomman kotiin kohdistuneen vahingon yhteydessä on helpompaa hakea korvaus kotivakuutuksesta. Jos laite, jossa on Veikon Turva, on samassa yhteydessä vahingoittunut, maksamme kotivakuutuksen omavastuun (laitteen ostohintaan asti).

 

Pesukoneissa, kuivausrummuissa, jääkaapeissa ja pakastimissa korvaamme myös vahingoittuneen laitteen sisällölle aiheuttaman vahingon esimerkiksi revenneen vaatteen tai pilaantuneen ruuan (ensimmäinen 12kk ostosta ja maksimissaan 200e/vakuutuskausi)

 

Veikon Turvassa korvauksesta ei vähennetä ikävähennystä. Vahinkotapauksissa omavastuu on erittäin pieni (Pienet kodinkoneet 19 euroa, kannettavat tietokoneet 49 euroa ja muut tuotteet 29 euroa)

 

Lisätietoja Veikon Tuoteturvasta: https://www.veikonkone.fi/veikonturvan-ehdot 

Veikon Tuoteturva Perus

Joskus riittää hiukan pienempikin turva - silloin vaihtoehtosi on Veikon Turva Perus. Se jatkaa siitä mihin valmistajan takuu päättyy korvaten sisäiset toimintahäiriöt.

 

Näiden lisäksi Perustason turvaan sisältyy omavastuuturva. Jos vakuutettu tuote korvataan kotivakuutuksestasi ja vahinko olisi myös korvattu Tuoteturvasta, voimme auttaa korvaamalla kotivakuutuksen omavastuun (laitteen ostohintaan asti).

 

Tässä vaihtoehdossa ei ole omavastuuta tai ikävähennyksiä.

 

Veikon Tuoteturvan ehdot: https://www.veikonkone.fi/veikonturvan-ehdot 

Veikon Näyttöturva

Puhelimiin olemme räätälöineet erityisen Veikon Näyttöturvan. Se kattaa yllättävät ja äkilliset vahingot näytön osalta. Esimerkiksi laite putoaa ja näyttö vaurioituu.

 

Näyttöturvan voi hankkia 12kk tai 24kk pituisena. Omavastuu on 29euroa ja ikävähennystä ei ole.

 

80 prosenttia puhelimen vahingoista on näyttöön liittyviä.

 

Veikon Tuoteturvan ehdot: https://www.veikonkone.fi/veikonturvan-ehdot 

Kuljetus, kokoaminen ja asentaminen

Kaipaatko turvaa vain tuotteen alkumatkaan? Tämä turvapaketti on voimassa 10 päivää ostohetkestä. Se kattaa kuljetuksessa, kokoamisessa tai asentamisessa tapahtuneet yllättävät ja äkilliset vahingot – esimerkiksi pesukone putoaa kannettaessa.

 

Korvauksesta ei vähennetä omavastuuta.

 

Veikon Tuoteturvan ehdot: https://www.veikonkone.fi/veikonturvan-ehdot 

Sattuiko vahinko? Ei hätää - Veikon Turva auttaa

Netissä

1. Laitteelle on sattunut vahinko

2. Mene sivustolle www.moderna.fi 

3. Valitse “Ilmoita vahinko”

4. Täytä tiedot lomakkeeseen, liitä kaikki tarpeellinen dokumentaatio ja lähetä – tarvitset kuittitietosi tähän

5. Tryg jatkaa tästä ja on yhteydessä sinuun liittyen korjaukseen tai tuotevaihtoon

Puhelimella

1. Laitteelle on sattunut vahinko

2. Soita Tryg asiakaspalveluun 029-003 9220

3. Tarvitset kuittitietosi puhelun aikana

4. Vahinkokäsittelijä ohjaa ja opastaa sinua sekä tarvittaessa pyytää lisäselvityksiä

5. Tryg jatkaa tästä ja on yhteydessä sinuun liittyen korjaukseen tai tuotevaihtoon

Ota yhteyttä!

Vakuutuskumppanimme Tryg auttaa, jos kaipaat lisätietoja tai jos sinulla on kysymyksiä Veikon Turvasta

 

Tryg Asiakaspalvelu
029-003 9220
affinity@moderna.fi
www.moderna.fi 

 

Arkisin  10:00 - 18:00